SUKKIA MORTEILLE

-Kiitos kysymästä! Kolmekymmentäkaksi! kajautan kello kahdeksalta VMTK:n toimistolla.

-Mmitäh? varapuheenjohtajani katsoo oikealla silmällään minuun päin.

-Tässä kammassa on 32 piikkiä jäljellä. Tietänette, mitä se tarkoittaa!

Varapuheenjohtajani jatkaa tietokoneensa ruudun pyyhkimistä. Graafikko sentään ei ollut vielä tajunnut, mistä on kyse, ja katsoo, kuinka pyörin työtuolillani ja laulan itsekeksittyä aamulaulua. Seitsemännen pyörähdyksen lopetan äkisti kesken säkeen.

Toimiston ovella seisoo mies. Ikää sillä on. Arvomerkit eivät ole kauluksessa tai rinnassa, vaan hihassa. -Voi ei, voi ei, miten ne viivakoodit menikään, ajattelen.

Nousen seisomaan, ja ovella maavoimien päällystön mustassa sadetakissa seisova mies on yhä vaiti.

-Kukahan teistä mahtaa olla puheenjohtaja?

-Herra majuri, minä olen!

-Sen olisin voinut arvata. Onhan se toki jo toukokuu, majuri viisasteli. -Minä taas olen prikaatin uusi huoltopäällikkö majuri Mutka, ja ennen kotiutumistanne mulla olisi yksi aika kiinnostava projekti teille. Onko teillä täällä kahvia?

Kahvin äärellä olemme haljeta innosta, kun käy ilmi, että huoltopäällikkö on erityisen noheva upseeri ja häntä kiinnostaa aidosti ja suuresti se, miten varusmiesten pyykinvaihto, ruokailu, varusvaihto, siivoaminen, varusteiden kuivaaminen ja moni muu asia sujuvat. Majuri Mutkan vaikeus asiassa on se, ettei ole mitään rehellistä näkymää asiaan, kun yksiköiden päälliköt eivätkä kouluttajatkaan tunnu tietävän, toimiiko huolto niin kuin pitää.

Projektissa on vuoltavaa vaikka ja kenelle, mutta varusmiestoimikunnallemme Mutkalla on yksi selvärajainen tehtävä. Hän vetäisee niitatun paperinipun esiin salkustaan.

-Tässä on kaikki varusteet, mitä varusmiehille jaetaan. Yritin selvittää, kuka tämän listan on tehnyt ja koulutusta palvelevaksi jakoluetteloksi hyväksynyt. Vastaus oli ei. Useampaan vuoteen tämä ei ole muuttunut eikä missään ole tietoa siitä, kenen käsialaa tämä on. Siellä on muutamia varusesineitä, joista varusvarastolla tietävät jo jakaessaan, että ne palautuvat käyttämättöminä takaisin, mutta he eivät tiedä, miksi niitä jaetaan. Annetaanko kaikkien varusteiden käyttöön riittävä koulutus? Ehkä, ehkä ei? Veikkaan, että sieltä löytyy myös jotain, mitä jaetaan liian vähän tai ei jopa jaeta ollenkaan, vaikka pitäisi. Siinä on teitä varten ylimääräinen sarake. Merkatkaa siihen, montako kyseistä varusesinettä pitää heinäkuussa jakaa morteille.

Majurin poistuttua jo valmiiksi meitä kiitellen ja kumarrellen aloimme töihin. Some-agentti siis katosi vessaan ja liittyi lopulta seuraamme lounaan jälkeen. Muu toimikuntamme oli kuitenkin liekeissä koko päivän. En hennonnut pilata toimikunnan ilmapiiriä saattamalla some-agenttia lähempään tuttavuuteen Esa-Pekan kanssa.

Aluksi heittelimme omia mielipiteitämme jaettavasta varustuksesta. Sukkien, bokserien ja t-paitojen määrään syntyi korjaus jo suoraan keskustelun alkuvaiheessa. Kutakin lajia oli nyt jaossa vain vaivaiset kolmet. Hetken nauroimme katketaksemme sille idealle, että kirjaisemme paperiin kappalemääräksi kaksi - ihan vain morttien kiusaksi. Lopulta paperiin tuli väli 7-10 kpl. Siitä mätänevien sukkien ja jo kaiken hajun imeneiden t-paitojen löyhkästä oli päästävä eroon.

Seuraavaksi mieleen tuli m-05-tetsarin kaksi osaa: taisteluliivin vyö ja reisilevy. Kaikille ne jaetaan, mutta harva niitä käyttää. Merkitsimme näiden kohdalle luovasti kysymysmerkin.

Ideoiden heittelyn jälkeen nappasimme toimiston edestä fillarit ja lähdimme kukin omille suunnillemme. Kävimme jokainen jututtamassa kymmentä varusmiestä jaetuista varusteista. Saimme jo ennen lounasta kyselykierroksen pakettiin. Eihän me oltaisi keskenämme millään saatu niin montaa hyvää ideaa paperille kuin mitä varusmiehiltä saatiin konekiväärinopeudella!

Ennätin vielä samana päivänä esikunnan yläkertaan virka-ajan puitteissa kertomaan majuri Mutkalle kerätystä materiaalista. Mutka kiitteli vuolaasti, tirskahteli, jatkoi kiittelyään ja lopulta nauroi oikein makeasti ja kovaan ääneen. Poistuin hämmentyneenä esikunnasta. Mitenköhän tämä meni hänen mielestään?

Koostin kerätyistä ajatuksista muistiota vielä seuraavalla viikolla. Huomasin, että olin saanut Facebook-kaveripyynnön. Arto Mutka. Sama mies.

Mutka oli juuri lisännyt itsestään uuden kuvan, jossa hän makaa jossain etelän hiekkarannalla drinkki kädessään. Kuvatekstinä: "Nyt vihdoin niitä vuosilomia viettämässä! Kevään ja alkukesän suurprojekti tulikin valmiiksi vähän nopeammin kuin luulin... [Myötähäpeää herättävä emoji]"

Messenger-postilaatikossani oli vielä lisäksi henkilökohtainen, lyhyt viesti eräältä Firman työntekijältä: "Aamuja!"