"NYT NIITÄ V#%¤n NIMIÄ SINNE LOMAKYYTILISTAAN!!"

-Voi saatanan saatanan saatanan saatana…. toisteli varapuheenjohtajani kävellessään sisään kellaritoimistoomme. - Nyt saatana mä en enää ala…

Katson, kuinka varapuheenjohtaja kiertää työtuoliaan ja painelee sormillaan voimakkaasti puhelimensä näyttöä. En henno keskeyttää. Odotan, että nyt näemme jotain mielenkiintoista. Viiton graafikkoa lähemmäs kuuntelemaan varapuheenjohtajan puhelua – tai puolia sen repliikeistä.

-Juu, juu, poikki poikki! Alikersantti Mikkonen täällä, ne mortit ei oo taaskaan kirjoittanu niitä nimiä.

-No niiden omia nimiä!

-Lomakyytilistaan.

-Mutta sä olet päivystäjä!

-No, kuka siellä tietää?

-Okei, okei, sul on kiire. No, anna nyt sit jollekin siin vieressä.

Varapuheenjohtaja kuuntelee kärsivällisesti jotain pitkää selitystä. Hänen ilmeestään päättelen, että kuulisimme pian tuomion tuolle selitykselle.

-Kyllä, kaikkien lomalle lähtevien varusmiesten nimien piti olla listassa tänään klo 0800 mennessä. No siellä on nyt kahdeksan nimeä. Kahdeksan. Eikö ne muut oo lähdössä vai?

-NII! Eli nyt sä käsket niitä VITUN mortteja kirjoittamaan niitä VITUN nimiä sinne VITUN listaan tuliko selväksi VITTU!

Linjan toisesta päästä kuuluu työtuolissaan tärisevän alikersantin hengitystä rauhoittelemaan pyrkivä ääni:

-Juu, juu, me hoidetaan ne. Sori hei ihan kauheesti. Ei tuu toistuu. Mä yritän korvata tän teille jotenkin.

Varapuheenjohtaja lyö luurin korvaan ja lysähtää tuoliinsa makaamaan. Katsomme graafikon kanssa toisiamme silmät pyöreinä.

-Kenelle sä oikein huusit noin? Ei me voida noin huutaa toisille varusmiehille. Niil on ihan tarpeeks vaikeeta ilmankin. Kuka siel edes oli?

-Emmä tiiä. Se oli joku Holopainen.

-Holopainen. Mikko Holopainen?

-Niin kai.

-Se oli sen yksikön varapäällikkö!